maanantai 27. maaliskuuta 2017

Keväisiä hankintoja

Hairahdin pitkästä aikaa tekemään ihan uutena kaupasta ostettuja hankintoja, kaipasin nimittäin olohuoneeseen pirteämpiä ja raikkaampia koristetyynynpäällisiä. Pengoin ensin kangaskaappini ympäri, mutta kun mitään sopivaa kangasta ei löytynyt niin päätin lähteä katsastamaan kauppojen tarjonnan.  

Päädyin ostamaan henkkamaukalta muutaman söpön vaaleanpunaisen tyynynpäällisen, toisessa tyynynpäällisessä minua ihastutti söpöt koristepallot ja kun materiaalina oli vielä pehmeä sametti niin olin aivan myyty. 
Toisessa ostamassani tyynynpäälisessä on kaunis Kelim-tyylinen kuviointi. 
Tyynyssä on itse asiassa tosi paljon sitä fiilistä mitä kaipaisin olohuoneen mattoonkin, kun vaan se oikea matto löytyisi ja mielellään edullisesti käytettynä.
Taitaa vain olla toiveajattelua, että sellainen matto jostakin eteeni tulisi. 
Olen Kelim-mattoja ihastellut muutamissa nettikaupoissa ja hinnat ovat kyllä olleet aika suolaisia varsinkin juuri vanhoissa kauniisti patinoituneissa yksilöissä. 
Uudempia saisi edullisemminkin, mutta jotenkin mietityttää mattojen laatu ja onko matot juuri kuvien kaltaisia. Täytyisi päästä hiplailemaan mattoja jonnekin kauppaan paikan päälle. 
Nyt kaipaisin hyviä vinkkejä jos te lukijani olette jossakin sattuneet näkemään hienoja Kelim-mattoja myynnissä tai jos teillä on kokemusta hyvistä ja luotettavista nettikaupoista. 






Kirpputorilta mukaani tarttui kaunis pieni 50-luvun kukkapöytä. Pöytä oli juuri sopivan kokoinen ruokailutilan nurkassa kököttävälle palmuvehkalle. Aikaisemmin vehka oli jakkaran päällä, mutta onhan tämä uusi soma pöytä nyt huomattavasti tyylikkäämpi ratkaisu. 

 


Muutama ihana uusi viherkasvi lähti myös matkaan kirppikseltä. Upea Enkelinsiipi oli ollut minulla hakusessa jo pitkään, tätä mummolastani tuttua kasvia en ole nähnyt missään myynnissä ja olinkin ajatellut, että ainoa mahdollisuus löytää kasvi on saada pistokas joltakin.
Onni oli siis melkoinen, kun kirpparilla tähän kauniiseen kasviin törmäsin. 
Samasta kirppispöydästä nappasin mukaani myös Käenkaalin, joka niin ikään on minulle tuttu mummolasta. Ostin samaisen kasvin myös viime keväänä, mutta onnistuin saamaan sen hengiltä lähes heti, kun sain sen kotiin. 
Toivottavasti onnistun tällä kertaa paremmin, viimeksi onnistuin hukuttamaan kasvin, kun minulle kerrottiin, että tämä kasvi kuolee herkästi kuivuuteen nyt täytyy olla vähän maltillisempi kastelija.
Kodionnen ostin puolisolleni, joka oli haikaillut kyseisestä kasvista pitkään. Hän oli pikkupoikana vastoin äitinsä käskyjä mennyt aina painamaan kasvin lyttyyn, katsotaan malttaako hän tällä kertaa pitää näppinsä erossa :D

Tälläisiä keväisiä tunnelmia tällä kertaa, ihanaa alkanutta viikkoa <3

-Pauliina

12 kommenttia:

  1. Hienoja löytöjä. Enkelinsiipeä minäkin kaipaan kotiini. Käenkaali kuoli talvella. Muistelin lukeneeni, että tekee juureen sellaiset "kävyt", joista nyt keväällä lähti todella runsaaseen kasvuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkelinsiipi on minusta niin herkkä ja kaunis viherkasvi, toivon todella että saan pidettyä sen hengissä <3 Käenkaalen kävyistä en ole ennen kuullutkaan, mutta täytyy muistaa jos tuo kasvi meinaa kuolla niin täytyy säästää kävyt :)

      Poista
  2. Minä olen ollut tuohon meidän uuteen kelimiin hyvin tyytyväinen, Carpetvistasta tilasin. Tänne voit tulla hiplaamaan, jos vaikka sen varjolla saadaan treffit järkättyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä ja voi olisipa tosi mahtavaa päästää hiplaamaan mattoasi teille! Kyllä meidän täytyisi saada treffit järkättyä se olisi niin kivaa <3

      Poista
  3. Täytyykin HM:n tyynytarjonta, ihana kuosi!

    VastaaPoista
  4. Kauniita tyynyjä. Kivoja viherkasveja. Minä onneton sain ton palmuvehkankin hengiltä pois. Se yleensä kasvaa hyvin. Hieno toi kukkapöytä sen alla.
    Käenkaali olisi mulle uusi tuttavuus, pitäisi ostaa ja kokeilla saanko sen jäämään henkiin, pidemmän ajan kuin viikon ??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palmuvehka on ollut minulla varmaan 10vuotta ja olen ajatellut, että sitä ei saa hengiltä mitenkään. Se varmaan voi kuolla liikakasteluun. Käenkaali on kaunis kasvi, jota monet helpoksikin väittävät, mutta minä tosiaan ilmeisesti sain sen hukutettua :D

      Poista
  5. Kauniit tyynyt ja ihana tuo kukkapöytä! Kukatkin näyttävät nin eläväisiltä. Omat kasvit näyttävät vähän nuutuneilta talven jälkeen. Sentään kaksi mininarsissia ostin eilen piristämään kevään alkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun vanhimmat viherkasvini eivät ole olleet moksiskaan talven pimeydestä. Meillä on ilmeisesti sen verran viileä talo, että kasvit ymmärtävät mennä talveksi lepotilaan. Narsissit ovat aina merkki keväästä, niin ihania pieniä aurinkoja <3

      Poista
  6. Ihana tuo pieni kukkapöytä! Mä tykkäsin myös pienenä puristella Kodinonnea, äitini ei kamalasti tästä tykännyt..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkapöytä on tosi soma ja hintaakin oli vain viisi euroa, tosi mieluinen löytö <3 Hauskaa, että muillakin on ollut tapana puristella kodinonnea :D

      Poista