lauantai 8. huhtikuuta 2017

Läpileikkauksia kodistamme - osa 3

Nyt, kun olette nähneet alakertamme kuvattuna ns. läpileikkauksina, on aika siirtyä yläkertaan.
Edelliset jutut kotimme läpileikkauksista löytyvät täältä ja täältä!
 Ajattelin aloittaa yläkerran esittelykierroksen kuistilta, josta noustaan rappusia pitkin yläkerran aulaan, jonka ympärille kaikki huoneet yläkerrassa sijoittuvat.


Meidän kuisti on kokenut ehkä kovimmat remontit, koska kuistin katto paljastui remontin yhteydessä pahasti vaurioituneeksi ja kävi ilmi, että myös kuistin tukiparrut olivat kokeneet kovia. Meille ei oikeastaan jäänyt muita vaihtoehtoja kuin purkaa kuisti maan tasalle ja rakentaa kuisti kokonaan uuudelleen. Kuisti oli alunperin kylmä tila, mutta remontin yhteydessä teimme kuistista puolilämpimän tilan ja se on ollut ihan mahtava ratkaisu ainakin jos ajattelee minun ihania pelargonejani. Ei nimittäin voisi olla parempaa paikkaa talvettaa kauniita pelakuita, kuin valoisa ja vielä kuisti. Lisää kuvia kuistista ja kuistin remontista löytyy täältä "kuisti"-tägin takaa. 
Kuisti on talossamme minulle ehkä se rakkain paikka, koska valoisa lasikuisti oli ollut haaveissani melkeinpä pikkytytöstä saakka. 
Saimme kuistin uudelleen rakentamisen myötä tehtyä kuistista entistäkin valoisampaan ja avaramman.


Yläkertaan vievien portaiden päässä on kaunis vaneripaloista koottu kaide, joka on minusta ihan mahtava katseenvangitsija yläkerran aulassa. Jos alakerran aulassa oli paljon ovia niin riittää niitä kyllä täällä ylhäälläkin, aulassa on kaiken kaikkiaan viisi ovea. Ovet vievät parvekkeelle, pukeutumistilaan, harrastehuoneeseemme, vessaan ja makuuhuoneeseen. Kuvaan nämä tilat teille paremmin seuraavassa jutussa. 

 


Aulan ikkunat ja parvekkeen ovi on uusittu jossakin vaiheessa ja minusta tuo nykyinen ovi ei sovi ollenkaan talon tyyliin, joten toivon että meillä olisi jossakin vaiheessa varaa hankkia uusi enemmän tyyliin sopiva parvekkeen ovi. Ja jos tarkkoja ollaan puuttuhan tuolta oven takaa vielä se parvekekin, joka kuistin purkamisen yhteydessä tietenkin jouduttiin myös purkamaan. 
Parveke olisi ihana saada tänä kesänä rakennettua, mutta katsotaan kuinka käy. 
Rakastan vieläkin aulan tapettivalintaamme, tapetti on Pihlgren&Ritolan Hyasintti, on ihanaa huomata, että on pystynyt tekemään aikaa kestäviä sisustusratkaisuja. Tämä tapetti on kuitenkin ollut seinässä jo viitisen vuotta ja ei todellakaan ole vieläkään minkäänlaista muutoshalukkuutta tämä tapetin suhteen, ihanaa. 





Yläkerran aula ja kuisti ovat molemmat oikeita aamuauringossa kylpijöitä, on niin ihana herätä aurinkoisena aamuna ja avata makuuhuoneen ovi, kun vastassa on valossa kylpevä kaunis aulatila. 

Nyt toivotan teille kaikille oikein rentouttavaa lauantai-iltaa <3

-Pauliina



10 kommenttia:

  1. Toi vaneripanelointi on NIIN hieno! Tuttujen asunnossa on vaneripaneloitu yläkertaan vievän portaikon seinät, erittäin kivannäköinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä mielettömän upea, olen onnellinen että se on säilynyt noinkin hyvässä kunnossa <3

      Poista
  2. Ihanat nuo teidän väliovet ja teillä kun muutenkin on niin kaunis koti!
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Väliovet ovat minustakin tosi kauniit.

      Poista
  3. Teillä on kyllä kaunista ja ennen kaikkea valoisaa! (: Vanha kunnon veranta/kuisti on kyllä minunkin haaveissa. Marraskuunkaktukset ja pääsiäiskaktukset ja pelakuut (ja kaikki muukin) ois ihana saada isojen ikkunoiden alle, talvella ois tarpeeksi valoa ja viileyttä. Lapsuudenkotini veranta on kyllä jäänyt mieleen, vaikka sieltä pois muutettiinkin, kun olin vielä aika pieni. Siellä pehmustetulla rottinkisohvalla nukuin monet päikkärit kesäisin, ja ikkunoissa oli mummovainaan virkkaamat luonnonvalkoiset pitsiverhot. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ihanat muistot sinulla verannasta, toivon todella, että unelmasi toteutuvat. Kuistia parempaa paikkaa kasvien talvettamiseen ei ole olemassakaan ja muutenkin tunnelma tälläisten vanhojen talojen kuisteilla on ihan omaa luokkaansa <3

      Poista
  4. Teillä on kyllä niin ihana koti! Silmä lepää blogia lukiessa! :)

    VastaaPoista