perjantai 28. heinäkuuta 2017

Pikkuruinen kylpyhuoneemme

Minulta kysyttiin jo kauan sitten, että minkälaiset pesutilat talostamme löytyy.
On siis vihdoin aika esitellä teille meidän pieni, mutta kuitenkin ihan toimiva kylpyhuoneemme. 
Pihasaunan esittelinkin teille jo aiemmin, jutun löydät täältä (klik!)

Laajensimme keskikerroksen pikkuruisen WC:n kylpyhuoneeksi viitisen vuotta sitten, aiemmin talon ainoa suihku löytyi kellarikerroksesta saunan yhteydestä. 
Voitte varmasti kuvitella, kuinka kammottavaa oli peseytyä lähes jääkylmässä kellarissa. 
Talon ostohetkellä oli siis jo selvää, että peseytymistilat oli saatava lämpimiin asuinkerroksiin. 
Halusimme kuitenkin, että märkätilat olisivat mahdollisimman riskittömät meidän talovanhukselle, joten päädyimme suihkukaappiin. 
Aiemmin olen aina inhonnut suihkukaappeja, mutta kun kaappi on tarpeeksi laadukas ja hyvin tehty, se ei nitise eikä natise, on sitä oikein miellyttävä käyttää. 
Suihkukaappi on ollut minusta aivan loistava ratkaisu, koskaan ei tarvitse suihkuttelun jälkeen lanata lattioita eikä roiskuva vesi kastele seiniäkään. 
Kylpyhuone on helpompi pitää puhtaana, vaikka täytyy myöntää, että ei suihkukaapin peseminenkään mitään herkkua ole. Meidän pihasauna on sen verran ihana ja ahkeralla käytöllä, että tämä suihkutila jää aika vähäiselle käytölle, joten kaappikin pysyy puhtaana kuin itsestään. 

 


Allastason teimme Ystävä-merkkisistä ompelukoneen jaloista. Kylppärin ajaton mustavalkoinen lattialaatta on edelleen kovin mieluinen. Kylpyhuoneen toisen puolen seinät paneloitiin valeponttipaneelilla ja suihkukaapin puoleiset seinät laatoitettiin valkoisella 15x15cm laatalla. 
Pyrimme tekemään kylpyhuoneeseen ajattomia ratkaisuja, jotka eivät olisi kuitenkaan ihan liian tylsiä. Minusta onnistuimme tässä tavoitteessa aika mukavasti, koska vieläkään ei viiden vuoden jälkeen kyllästytä ja kylpyhuone on edelleen todella mieluinen. 

 


Kylppärin seinälle vessanpöntön yläpuolelle laitoimme mustaksi maalatut Ikean hyllyt, hyllyillä vanhoissa purkeissa ja purnukoissa säilyvät pinnit, hiuslenkit ja muut kauneudenhoitotarvikkeet. 
Kirpputorilta löytynyt vanha lääkekaappi pitää sisällään hiusten- ja ihonhoitotuotteita. 
Kun säilytystilaa on näinkin vähän ei tule ostettua, kun oikeasti tarpeellisia tuotteita. 






Tämän vähän minun makuuni liiankin maalaisromanttisen hyllyn tilalle haluaisin löytää uuden hyllyn, mutta vielä ei ole tullut mieluista vastaan. Täytyy odottaa sen oikean löytymistä, jos teillä on hyviä vinkkejä mistä löytyisi kivoja pieniä seinähyllyjä niin mielelläni otan vinkkejä vastaan. 



Tälläinen on meidän pieni kylpyhuoneemme, hyvin täällä hoituu ilta-ja aamupesut.
Kyllä sitä kieltämättä välillä ajattelee, että miksi näinkin suuressa talossa on näin hirmuisen pieni kylpyhuone. Mutta emme me kyllä suurempaa tarvitse, tämä riittää, ei aina tarvitse olla niin suuruudenhullu. Jos pienet vessat on riittäneet ihmisille ennenkin miksi ne ei riittäisi nykyihmisellekin.

Näiden vessajuttujen siivittämänä, toivotan teille oikein mukavaa viikonloppua! 

<3 Pauliina 


sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Sunnuntai kirppistelyä

Mikä ihana viikonloppu tulikaan vietettyä. Ystäväni tuli meille viikonloppuna yllätysvierailulle ja nyt on taas naurulihaksia treenattu kunnolla. Syötiin, saunottiin, naurettiin ja höpöteltiin, ihan parasta.  Mahtavan viikonlopun kruunasi kirppiskierros. Ajelimme Huittisiin kirppistelemään ja se ei ollutkaan ollenkaan turha reissu. 

Huittisista kakkostien kirppiksiltä löysin upean suuren Arabian kukkaruukun kymmenellä eurolla. Näitä kauniita kukkaruukkuja minulta löytyykin jo useita ja montaa eri kokoa, isokokoisia kukkaruukkuja on valitettavasti vieläkin liian vähän. Siksi tämä ruukku oli oikein mieluinen löytö, tavoitteena olisi löytää kaikille viherkasveilleni Arabian kukkaruukut. 




Oih ja voih mitkä mielettömän upeat lautaset sattuivat matkalleni. Onnistuin löytämään kuusi kappaletta upeassa kunnossa olevia ruotsalaisen Gustavsbergin valmistamia ja Stig Lindbergin 70-luvulla suunnittelemia Röd Aster pullalautasia. 
Niin ihana löytö, että melkein vieläkin tärisen onnesta. 
Maksoin kuudesta lautasesta yhteensä 15euroa eli lautaset olivat lähes ilmaisia. 
Näitä upeita lautasia valmistetaan uustuotantona ja hintaa yhdelle lautaselle on laitettu hurjat 47€.



Arabian suloistakin suloisempi vaaleanpunainen Sointu-kahvikuppi asetteineen suorastaan huusi päästä kotiini. Voiko tämän suloisempia kahvikuppeja enää ollakaan? Ei minusta. 
Sointu-sarja on Kaj Franckin suunnittelema ja sitä on valmistettu 50-luvun lopulla. 
Sarjaa löytyy vaaleansinisenä, vihreänä, harmaana ja vaaleanpunaisena. 
Löysin kupin Harjavallan Tori-puodista, kuppi kustansi 15euroa. 


Kaksi kaunista käsintehtyä savimukia pääsevät toimittamaan hammasmukin virkaa kylppäriin. 
Olen koko ajan yhä enemmän enemmän rakastunut käsintehtyihin saviastioihin, on ihanaa kun jokainen astia on keskenään erilainen. Olen ihastellut jo pitkään Diagnoosi sisustusmania-blogin Marian valmistamia upeita astioita. Olisi ihanaa jos joskus itsekin pääsisi kokeilemaan saviastioiden valmistamista, täytyykin katsella kansalaisopiston tarjontaa, jos sieltä vaikka löytyisi sopiva kurssi syksyksi. 

Nyt toivottelen teille kaikille rentoa sunnuntai-iltaa ja mukavaa ja toivon mukaan aurinkoista alkavaa viikkoa <3

-Pauliina

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Melkein täydellinen kokoelma

Keltainen Grapponia-kokoelmani sai täydennystä, kun joukkoon löytyi sarjaan kuuluva kaunis koristepullo. Tämä esine ei ollut minulle mikään ihan "pakko saada"-juttu, mutta kun edullisesti tuli vastaan en voinut vastustaa pullon hankkimista kokoelmiini. 

Ajattelin näin sadepäivän kunniaksi kuvata koko Grapponia-kokoelmani, ovathan nämä astiat kuin pieniä aurinkoja harmaaseen päivään. 
Grapponia sarjan on suunnitellut Nanny Still ja sarjan on valmistanut Riihimäen lasi, astiat olivat tuotannossa vuosina 1967-1975. Värivaihtoehtoja löytyy tämän keltaisen lisäksi, kirkas, sininen, ametisti, neodymi, vihreä, sininen ja ruskea. 
Tykkään tästä sarjasta, koska astiat on valmistettu todella vahvasta ja paksusta lasista on niitä turvallinen käyttää ihan arkikäytössäkin. 

Kokoelmastani löytyy tällä hetkellä:
Mehukannu, kuusi juomalasia, kuusi pienempää jälkiruokakulhoa, neljä isompaa jälkiruokakulhoa, jalallinen skooli, maljakko, koristepullo, kaksi salaattikulhoa, jalallinen kakkuvati, tarjoilulautanen kahvalla ja ilman, kolme pullalautasta, sokerikko ja kermakko.

Tämän kokoelman keräämiseen on mennyt parisen vuotta, varmasti olisin saanut nopeamminkin palaset kokoon jos hinnalla ei olisi ollut väliä. Tykkään kuitenkin mielummin kerryttää kokoelmiani hiljalleen ja yritän löytää aina kaiken kohtuullisen hintaan. 
Olen varmasti ennenkin sen sanonut, mutta sanon taas että minusta valmiit kokoelmat ovat aina vähän tylsiä. Kun omaa tälläisen keräilijäluonteen niin on parempi, että kokoelmat ovat epätäydellisiä siten pysyy paremmin mielenkiinto. Minulle tahtoo käydä niin, että kun saan jonkin kokoelman täyteen niin kyllästyn siihen ja minun tekee mieli luopua koko kokoelmastani. 










Kokoelmani on nyt siis lähes täydellinen, vielä kaipaisin kolmea leipälautasta ja sitten minulta tietenkin puuttuu sarjaan kuuluvat viinilasit ja kynttilänjalat. Näistä kahdesta jälkimmäisestä en kyllä uskalla edes haaveilla niin harvinaisista herkuista on kyse. 
Hienoa, että tähän sarjaan löytyy noita todella harvinaisia osia, en siis luultavasti koskaan voi kyllästyä tähän astiasarjaan, kun en saa hankittua puuttuvia astioita. 
Ongelmansa kullakin, mutta nämä ovat kuitenkin niitä positiivisia ongelmia!

Kyllä näin kauniilla astioilla on ilo kattaa pöytä ja kutsua ystävät kylään <3

Mukavaa maanantai-iltaa!

-Pauliina

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Imatran kirppikset ja löydöt

Parin viikon takaisella mökkireisuullamme piipahdimme Lappeenrannan kirppisten lisäksi myöskin Imatran kirppiksillä. 
Imatralla on kaupungin kokoon nähden todella monta kirpputoria, alla oleva lista on kopioitu Lappeenrannan uutisten nettisivuilta. Lista on tehty tammikuussa 2017.

Kirpputoreja Imatralla

Listasta voi puuttua kirpputoreja.
New Life Vuoksi – City Kirppis, Helsingintie 1.
KruunuKirppis, Tuomaankuja 1.
Valtikka kirpputori, Torikatu 6.
Kirpputori Amalia, Helsingintie 29.
Porttikirppis, Koskenparras 3.
Meidän Vuoksi -kirpputori, Tuulikallionkatu 2.
Työn vuoksi ry, Torikatu 7.
Pelastakaa Lapset ry:n kirpputori, Siitolanranta 3.
Iloa elämään ry, Tainionkoskentie 3ja 60.

Me vierailimme tällä reissulla kolmella itsepalvelukirppiksellä, kirpputori Amaliassa, Kruunukirppiksellä ja Valtikka kirpputorilla. Näiden lisäksi kävimme Pelastakaa lapset Ry:n kirppiksellä ja Työn vuoksi Ry:n kierrätysmyymälässä. 
Minusta Imatran kirppiksillä on hyvin nähtävissä Venäjän läheisyys, tarjolla on paljon rajan toiselta puolelta tullutta posliinia, maatuskoita ja muuta Venäjältä tuttua tavaraa. 
Toki löytyy myös ihan tyypillistä kirppistavaraa, kuten vaatteita, leluja, astioita jne. 


Nämä kahvikupit nähdessäni melkein kiihdytin askeliani, koska kauempaa luulin, että nyt osui aarre kohdalle. Luulin astioita ruotsalaisen Stig Lindbergin suunnittelemiksi Berså-astioiksi. Mitä lähemmäs kupposia pääsin huomasin pettymyksekseni olevani väärässä. Kupit olivatkin japanilaisvalmisteisia tusinakuppeja. 
Nyt heräsi vain kysymys, kuka on matkinut ja ketä.
 Berså-sarja on lanseerattu vuonna 1961 ja siitä on muodostunut todellinen retroklassikko, varsinkin Ruotsin puolella sarja on todella haluttua ja keräiltyä. Kuosista löytyy nykyään myös tapetti. 
Berså tuli uustuotantoon vuonna 2005, mutta itse haluaisin löytää nimenomaan vanhaa tuotantoa olevia astioita. Tuntuvat vaan olevan todella kiven alla, mutta ehkä jonakin päivänä myös minun astiakaapistani löytyy näitä kaunottaria. Siihen asti nautin näistä Berså-kuppeja muistuttavista japanilaisista kupposista, jotka lähtivät mukaani eurolla. 
Kupit löytyivät Valtikka kirpputorilta. 

 


Reissun mahtavimpiin löytöihin kuuluu tämä upea ruotsalaisen Gustavsbergin valmistama ja  Lisa Larsonin suunnittelema maljakko. Tämä oli upea löytö, sillä Lisa Larsonin tuotanto on nykyään todella haluttua ja hinnat ovat tietenkin sen mukaisia. Varsinkin Larsonin suloiset eläinhahmot ovat todella kysyttyjä. Tämä minun löytämäni maljakko oli todellinen löytö myöskin hinnaltaan, maksoin maljakosta 50senttiä. 
Maljakko löytyi Kirpputori Amaliasta. 



Riihimäen lasin valmistama silkkipainotekniikalla koristeltu tarjoilulautanen iloisen keltaisessa värissä oli pakko kotiuttaa, vaikka kuviossa olikin pieni naarmu. 
Tämä lautanen on valmistettu 50-60-luvulla. 
Lautasen hinnaksi oli laitettu 2euroa, mutta sillä hinnalla ei se ollut kenellekään kelvannut ja sain tämän nyt puoleen hintaan eli maksoin lautasesta yhden euron. 


Kirpputori Amaliasta tarttui mukaani kaksi sisustustyynyä, ajattelin näiden sopivan hyvin yhteen olohuoneen tummanvihreiden samettiverhojen kanssa. Sovitin tyynyjä vihreään Rondo-nojatuoliin ja uskoisin, että tyynyt sopivat hyvin yhteen vihreiden talviverhojen kanssa. Onneksi kuitenkaan vielä ei ole aika vaihtaa talviverhoja, joten jemmaan tyynyt kaappiin odottamaan syksyä. 
 Tyynyistä ei löytynyt mitään valmistajamerkintöjä. 
Maksoin tyynyistä yhteensä 6 euroa. 



Ihanaakin ihanampi Arabian mustavalkoinen kukkaruukku tarttui mukaan Työnvuoksi Ry:n kierrätysmyymälästä, harmikseni aluslautanen puuttuu, mutta enköhän minä jotakin tämän ruukun alle keksi. Maksoin tästä hyväkuntoisesta ruukusta 2,5€ eli todella edullinen löytö.
Ruukku on Arabian SD-malli, suunnittelija Richard Lindh, valmistettu vuosina 1958-64. 

Kesä on ihan parasta aikaa tehdä hyviä kierrätyslöytöjä, jospa sitä pääsisi taas viikonloppuna piipahtamaan rompetorilla tai kirppiksillä.

Kivaa viikonloppua teille kaikille!

-Pauliina 

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Asiaa seinistä

Nyt seuraa asiaa seinistä, useampikin lukijani on toivonut, että kertoisin tarkemmin mitä tapetteja ja maaleja meillä on käytetty sisäseinissä. Nyt vihdoin vastaan tähän toiveeseen.
 Lähes kaikissa alakerran huoneissa on ensin hirsiseiniä vasten laitettu huokolevy, levyt esiliisteröitiin laimennetulla liisterillä ja sen jälkeen huokolevyjen päälle levitettiin makulatuuri-tapetti. Vasta tämän jälkeen päästiin pintakäsittely puuhiin. 
Ainoastaan paneloidut seinät jäivät ilman huokolevyjä.

Yläkerrassa on suurimmassa osassa huoneita vielä vanhat pinkopahvit, joiden päällä on useita vanhoja tapettikerroksia ja me jatkoimme tätä kerroksellisuutta eli tapetoimme suoraan vanhojen tapettien päälle. Minusta on hienoa, että vanhoissa taloissa näkyy talon historia eli olemme yrittäneet "säilöä seiniin" vanhoja tapettikerroksia jos se on vaan mitenkään ollut mahdollista. 
Joissakin seinissä tapetit olivat ruttuisia tai huonosti kiinni alustassaan silloin tapettikerrokset oli tietenkin pakko irroittaa ennn uuden tapetin laittamista. 

 

Alakerran vierashuone on tapetoitu Pihlgren&Ritolan harmaasävyisella Kirsikkapuu tapetilla. Tapetin on suunnitellut Ritva Kronlund. Tässä Tapetissa on todella kauniit ja harmoniset sävyt.



Olohuoneen seinät saivat uuden sävyn viime lokakuussa. Olohuone oli aiemmin tapetoitu Pihlgren&Ritolan Wiener Jugend-tapetilla, mutta minua ahdisti tapetin tunkkainen sävy. Niinpä tartuimme maalitelaan ja maalasimme seinät rohkeasti vanhan tapetin päälle, maalisävyksi valitsimme Tikkurilan Pro grey- värikartasta sävyn 1923. Sävy taittaa hieman vihreään ja on minusta kaunis pohja vanhoille puisille huonekaluille. Maalina käytimme Uulan Into-sisustusmaalia. 
Olen ollut tähän sävyn todella tyytyväinen, olohuone raikastui hurjasti. 
Täältä (klik) löydätte kuvia miltä meidän olohuoneemme näytti ennen maalaamista.




Ruokailutilasta löytyy paljon erilaisia seinäpintoja. Yhdelle seinälle jätimme hirren näkyviin, yksi seinä on maalattu Uulan valkoisella sisämaalilla, yhdestä seinästä löytyy Pihlgren&Ritolan 50-luvun Geometria-tapetti. Välillä minun tekisi mieli vetää kaikki ruokailutilan seinät saman värisiksi, mutta välillä taas ihastelen sitä millaisen fiiliksen erilaiset seinäpinnat tekevät huoneeseen. 



Ruokailutilan yksi valkoinenseinä sai viime vuonna hieman maalia ylleen, tämä kaunis sävy on tietenkin Tikkurilan Vuono M442. Upea metsänvihreä sävy kokosi yhteen minun "aarreseinäni". 
Keltaiset pannuni tulevat minusta enemmän edukseen vihreää seinää vasten, valkoinen seinä sai pannut näyttämään minun silmääni turhankin "ärhäköiltä". 


Keittiö on tapetoitu samalla Geometria-tapetilla kuin ruokailutila, lisäksi keittiön yksi seinä on paneloitu Helmipontti-paneelilla. Paneloitu seinä maalattiin Uulan valkoisella puolihimmeällä sisämaalilla. 


Eteisen seinät on suurimmaksi osaksi paneloitu valepontti-paneelilla ja maalattu valkoiseksi Uulan sisämaalilla. Yhdestä eteisen nurkasta löytyy Kodin terrasta ostettu "oksatapetti", en valitettavasti muista tämän tapetin valmistajaa enkä nimeäkään. 
Näille eteisen tapetoidulle seinille minulla onkin jo muita suunnitelmia, minusta tämä tapetti on liian moderni meidän taloon ja siksi se tulee saamaan lähtöpassit. 


Kuisti on paneloitu helmiponttipaneelilla ja maalattu valkoiseksi Uulan puolihimmeällä sisämaalilla, tässä kohtaa voisin hieman kehua tuota Uulan maalia. Maali on nimittäin aivan ihanteellinen maalattava, se peittää hyvin ja on lähes tuoksuton. Voin vilpittömästi suositella tätä maalia kaikille, varsinkin vanhojen talojen asukkaille, koska maali on täysin hengittävä. 


Yläkerran aula on tapetoitu pinkopahvien päälle, kauniin raikkaalla Pihlgren&Ritolan Hyasintti-tapetilla. Tähän tapettiin en kyllästy varmaankaan ikinä, tässä Tapetissa on ihan mielettömän kauniit ja harmoniset sävyt. Tapetti tuo aulaan todella freesin fiiliksen. 



Makuuhuone sai uuden ilmeen viime keväänä ja tapetiksi valikoitui Boråstapeterin upea Flora-tapetti. Olen aivan rakastunut tähän tapettiin, vaikka tapetti on yleissävyltään tumma, tekevät kauniit kukkaset tapetista raikkaan. Makuuhuoneen paneloidun päätyseinän maalasimme samalla Tikkurilan Vuono-sävyllä kuin ruokailutilan seinänpätkän. 


 

Viimeisin tapetointikohteemme oli harrastehuoneemme, tänne valitsimme hieman mintunvihreään taittavan 50-lukua raikkaasti henkivän tapetin. Tapetti on Boråstapeterin borosan mallistosta tapetti nro 37746.

 

Yläkerran kahdesta huoneesta en laittanut kuvia ollenkaan, koska huoneet ovat vasta työn alla. Palaaan näihin kahteen huoneeseen, kun saamme projektit joskus eteenpäin.

Toivottavasti tästä jutusta oli hyötyä ja kysykää ihmeessä jos teille heräsi jotakin kysymyksiä. Minulle saa aina ehdottaa myöskin toivomuksia jos teille tulee mieleen aiheita, joista toivoisitte minun tekevän juttua.

Mukavaa tiistai-iltaa <3

-Pauliina

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Riippukeinu ja ihanat pionit

Tänä viikonloppuna ollaan saatu nauttia upean aurinkoisista ja lämpimistä säistä. Lämmin sää sai vihdoin meidänkin omenapuiden varjossa kasvavaan pionipenkkiin eloa, ensimmäiset kukat aukesivat ja on se vaan aina yhtä juhlallinen hetki. En varmasti ole ainoa, joka rakastaa näitä valtavia ja upeantuoksuisia kukkia. Nyt toivotaan, etteivät rankkasateet yllätä ja hakkaa kaikkia kukkia heti piloille. 
Jos sellainen vaara yllättää niin täytyy yrittää pelastaa kauniit kukat sisätiloihin maljakkoon, vielä en raaskinut ensimmäisiä kukkia maljakkoon leikata. Enemmän kukista on iloa täällä ulkona puutarhassa, jossa vietämme kaiken mahdollisen ajan. 




Saimme vihdoin viritettyä riippukeinunkin pihalle roikkumaan, meidän vanhat omppupuut ovat ihan mahtavia kiinnityspuita riippukeinulle. Tykkään myös siitä, että puiden oksat muodostavat ihanan varjoisan katon, puiden suojiin on hyvä mennä levähtämään kuumanakin kesäpäivänä. 
Meidän ihana Lucia-kissa tykkää ottaa päivätorkut riippukeinun vieressä olevan kaivon kannen päällä, joten nyt voidaan pötkötellä pihalla melkein vierekkäin. 






Nyt laittaisin tilaukseen lisää näitä lämpimiä ja aurinkoisia päiviä, kiitos <3

Leppoisaa sunnuntai-iltaa!

-Pauliina