tiistai 4. heinäkuuta 2017

Peili <3

Voi miten minä rakastankaan kesää ja pihakirppiksiä, sillä nyt minua potkaisi sellainen onni, josta olen vain voinut aikaisemmin haaveilla. Olen ollut jo pidemmän aikaa aivan totaalisen rakastunut vanhoihin rottinkikehyksisiin peileihin ja olenpa pariinkin otteeseen koittanut peiliä itselleni huutaa netin huutokaupoista, mutta hinta on aina pompsahtanut liian korkealle. Taitaa olla aika haluttua kamaa tälläiset peilit nykyään, enkä kyllä ihmettele miksi. 
Näköjään sitä vain kannattaisi malttaa mielensä ja odottaa niin kyllä se aarre jossain kohtaa tulee vastaan. 
Nyt löytämäni peili oli löytö myös hinnaltaan, köyhdyin tästä upeasta peilistä vaivaiset kolme euroa. On varmasti sanomattakin selvää, että tästä löydöstä olen ihan onnesta soikeana. 

Ripustin peilin ruokailutilan seinälle. En ole ihan vakuuttunut onko tuo ihan paras paikka peilille, mutta seinässä oli naula jo valmiiksi ja en nyt heti raaskinut alkaa tekemään seinään lisäreikiäkään. 







Hassua miten näinkin pieni peili tuntui tuovan lisää tilaa ja avaruutta huoneeseen. Pitäisi enemmänkin kiinnittää huomiota peileillä sisustamiseen, peilillä saa niin helposti lisää tilantuntua. 

Kiitos tämän sateisen päivän, sai kotikin välillä nähdä pölyhuiskan ja imurin. Kesällä ei oikein siivoaminen innosta ja koti meinaa oikeasti vähän räjähtää, kun kaikki mahdolliset hetket haluaa viettää puutarhassa. 
Niin kai sen kuuluu ollakin, mutta täytyy kyllä myöntää, että nyt tuntuu todella hyvältä olla siistissä  kodissa! 

Mukavaa tiistai-iltaa!

<3 Pauliina



24 kommenttia:

  1. Voi kääk miten hieno löytö! Ja naurettavan halpa...

    VastaaPoista
  2. Pihakirppiksiltä kyllä joskus löytää aarteita ja vieläpä todella edullisesti.
    Mahtava löytö!
    Teillä näyttää niin kauniilta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihakirppikset on ihania, koska useimmiten niitä pitää ihmiset, jotka haluavat vain päästä tavaroista eroon.
      Kiitos ❤️

      Poista
  3. Oi miten ihana löytö! Tuollainen olisi täydellinen mökille, joten täytyy ehdottomasti pitää silmät auki kirppiksillä kierrellessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano <3 Pidän peukkuja, että sinullakin käy flaksi peilin metsästyksessä :)

      Poista
  4. Sulla kyllä kävi tuuri, kun tuohon hintaan löysit! Tuossa peilissä on tismalleen samanlaiset rottinkiosat, kun meidän vessan peilissä, kukahan näitä on valmistanut ja koska? ..meikäläinen laitto "muutaman" euron enemmän kauppoihin, mutta silti olen tyytyväinen hankintaan.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se teidän vessan peili on ihan mielettömän kaunis ja kyllä minäkin olisin ollut valmis maksamaan peilistä enemmänkin, pidän tätä ihan huikean hyvänä löytönä. Minulla ei ole peilin valmistajasta mitään käsitystä, mutta ymmärtääkseni peili on 50-luvulta.

      Poista
  5. Kiva löytö tuo peili tosiaan,sopii hyvin lipaston ylle :)

    VastaaPoista
  6. Kivan näköinen ympäristö kun peilin kautta näyttää kaksinkertaiselta. Peilikin on kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, peilit tosiaan saavat tilan tuntumaan kaksinkertaiselta :)

      Poista
  7. Olipas hieno löytö ja se on tosiaan jännä miten noilla peleillä saa avaruutta ja valoa vaikka ei olisi kooltaan suurikaan! Aina silloin tällöin tuollaisia aarteita osuu kohdalle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi näitä aarteita osuu kohdalle, tälläisten löytöjen voimalla sitä jaksaa kirppiksiä koluta.

      Poista
  8. Oi! Peili on aivan ihana. Tarttuisi myös minun ostoskoriini, jos vastaan tulisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peili oli ihan huippulöytö minunkin mielestäni, päivittäin ihastelen sitä tuolla ruokailutilan seinällä <3

      Poista