Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Ihana orvokki-seinälautanen!

On aina niin ihanaa käydä kahvittelemassa äidin luona. Siinä kyläillessä aika usein silmiini osuu kauniita tavaroita ja esineitä. Olen tainnut periä rakkauteni kauniisiin esineiisiin äidiltäni. Olen aina todella viehättynyt katsellessani äitini tekemiä kauniita asetelmia. Viimeksi, kun kyläilin äitini luona niin katseeni suorastaan jähmettyi keittiön pöydällä lojuviin upeisiin valkoisiin vateihin.
Vadit näyttivät heti tutuilta, mutta kesti jonkin aikaa tajuta mistä vadeista oli oikein kysymys.
Äitinikään ei heti muistanut vatien suunnittelijaa, mutta hetken vateja tuijoteltuani minulla välähti.
Nuo kauniit vadit olivat Birger Kaipiaisen Viola-seinälautasia, mutta niistä vain puuttuivat maalaukset. Siltikin, ihan ilman mitään maalauksia nuo kauniit orvokit vain saivat minut rakastumaan.
Ajattelin heti mielessäni, että suurempi vadeista näyttäisi upealta ruokailutilamme seinällä. Siinä rupatellessa kävikin ilmi, että äitini ei ollut oikein keksinyt paikkaa tuolle upealle kaunokaiselle.
Uskaltauduin siis kysymään, että josko saisin sen lainaan ja onneni olikin melkoinen kun äitini lupasi sen minulle lainata. 


Paavo Tynel valaisin

Marimekko Urna

Birger Kaipiainen

Birger Kaipiainen Viola

Paavo Tynell

Birger Kaipiainen Viola

Birger Kaipiainen Viola

Mitäs tykkäätte, onko ihan tylsä tuollainen valkoinen orvokki-lautanen?
Itse ajattelen, että mintunvihreä seinä saa tuon pelkistetyn valkoisen seinäkoristeen heräämään henkiin. Tällä upealla orvokilla on korkeutta puolisen metriä ja painoakin löytyy melkein 1,5 kiloa ihan pienestä seinäkukkasesta ei siis todellakaan ole kyse.
Ostimme Pentikistä seinäkiinnikkeen ja turvataksemme tämän kauniin esineen ehjänä pysymisen, vahvistimme senäkiinnikettä vielä ylimääräisillä rautalangoilla.
Tämän kukkasen laina taitaa kestää aika pitkään, ainakin minä toivon niin. Minusta tämä kaunis ikikukka sopii hienosti ruokailutilamme tyyliin <3
Ja, taitaa tälläinen ihan kokonaan valkoinen "Viola" olla myös aika harvinainen kapistus.

Nyt toivottelen teille kaikille rentoa lauantai-iltaa, täällä ainakin ilma on mitä upein. Lähdenkin tästä nauttimaan kauniista ilta-auringosta <3

-Pauliina

Kommentit

  1. On kyllä upea! En tiennytkään, että Violaa on valkoisena myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luulen, että tämä valkoinen on todella harvinainen, mutta niin kauniiilta se tuolla seinällämme näyttää <3

      Poista
  2. Moi. Millä saat tuon Marimekon vaasin pestyä ? Mahtuuko käsi sisään ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsi mahtuu oikein hyvin sisään, siinä on aika iso suuaukko :)

      Poista
  3. Vau! Mä en tienytkään, että noita on liikkeellä valkoisia. Oon jonkin aikaa metsästänyt hyvään hintaan jompaa kumpaa maalatuista versioista (erityisesti se punartava Violetta kiinnostaa), mutta ei oo tullut vielä vastaan. Sun äidillä on hyvät kätköt <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalatut versiot ovat myös aivan ihania, mutta jotenkin nyt ihan vallan rakastuin tähän valkoiseen <3 En usko, että näitä on koskaan myyty valkoisena, tämä on vain ollut mallikappaleena tai jotakin. Näin ainakin epäilen :)

      Poista
  4. Kuvissa se ei näytä oikein miltään, mutta varmaan sitten ”luonnossa” näyttää, kun niin sanot😉 ja kun struktuuri tullee esiin. Ja hassua, miten pieneksi sen kuvien perusteella mieltää. Varmasti kokokin tuo sille (taas ”luonnossa”) näköä. -Saga-

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top